Workshopin harjoittelu perustuu tarkkaan tekniikkaopetteluun ja parityöskentelyyn, joten oppimista tapahtuu monella eri tasolla. Aina jokaisen liikkeen aluksi käytiin ohjaajan malliesimerkin avulla harjoiteltava liike tarkkaan lävitse ja aina huolehdittiin, että tehtiin vasta kun ymmärrettiin, että mitä ja miten tehdään. Helpottaa huomattavasti omaa treeniä ja omien haasteiden ratkomista, kun lähellä on treenikaveri, jonka kanssa yhdessä keskustellaan ja hiotaan tekniikkaa kuntoon. Siinä sivussa oppi myös, kuinka esimerkiksi kyykyissä on helppo varmistaa ja tarvittaessa auttaa kaveria.
Ensimmäisenä workshopin liikkeenä aloimme läpikäymään takakyykkyä. Tämä yllättävän haastava voimaliike kuluttikin suurimman osan kyykkyharjoitteluihin käytetystä ajasta ja ehdottoman tärkeää onkin puuttua liikkeiden suoritusten ongelmakohtiin. Aluksi kyykkäsimme useita toistoja pelkän kepin avulla, joten alusta alkaen päästiin pureutumaan kiinni tekniikkaongelmiin ja tekemään heti ratkaisevia liikkeitä sen parantamiseksi. Itselläni takakyykyn haasteena on ollut eteenpäin kumartuminen kyykätessä. Kompastuskivinä uuden asian harjoittelussa onkin ongelmaan ja sen ratkaisemiseen liiallinen keskittyminen, jolloin suorituksesta tulee kaikinpuolin vajaa; omassa tapauksessani niinkin tärkeät asiat kuten hengittäminen ja keskivartalon tuki helposti unohtuu. Workshopin tiukan preppauksen ja useiden toistojen jälkeen koen kuitenkin päässeeni hieman harjoittelussa eteenpäin.
Seuraavana kävimme läpi itselle täysin uusina tekniikkoina vala- ja etukyykkyä. Valakyykkyyn tutustuimme tällä kertaa vain hieman kepin avulla oikeaa asentoa ja liikkeessä tarvittavien tukilihaksien aktivaatiota hakien. Uskon, että liike ei kuitenkaan CT Voima- tunneilla unohduksiin jää. 🙂 Etukyykyn harjoittelu aloitettiin myös kepin avulla tangon oikeaa paikkaa ja tuntumaa hakien. Liikkeen asento tuntuikin tangon paikan vuoksi aluksi hieman työläältä ja hassulta, mutta muutaman tangolla tehdyn testikyykyn jälkeen etukyykky muuttuikin erittäin lupaavan tuntuiseksi! Tässä vaiheessa treeniä alkoikin jaloissa jo mukavasti tuntemaan, että kyykkyjä on tullut useita toistoja jo tehtyä.
Kyykyistä etenimme loppuajaksi maastavetoihin. Ja ai että! Voi vaan taas miettiä, että voisiko enää mukavampaa treeniä keksiä. Itselle maastaveto tuntui vähäisestä kokemuksesta huolimatta aika helpolta. Kävimme tekniikoista läpi normin, sumon ja suorin jaloin maastavedon. Kaikkia tehdessä oli hyvä fiilis ja innostus treenaamiseen vaan kasvoi. Sumo maastavedossa viimeisiä toistoja tehdessä tiesi, missä treeni kyllä varmasti tulee tuntumaan. Varsinkin aiemmin tehtyjen kyykkyjen jälkeen tuntuma jaloissa oli mieletön. Myös muutaman suorin jaloin testivedon tein ja ainakin kevyillä testipainoilla asento pysyi hyvänä. Nyt vain odottelemaan, että pääsee CT Voima- tunneille harjoittelemaan lisää ja vetämään kunnon tehotreeninä näitä opittuja asioita!
Ensimmäisestä päivästä jäi todella hyvä fiilis. Parituntinen treeni hujahti todella nopeasti ohi ja paljon jäi asioita hautumaan mieleen. Pienellä porukalla treenatessa sain myös erittäin hyvin kehittävää palautetta ja vinkkejä sekä ohjaajalta että treeniparilta koko treenin ajan. Jo tässä vaiheessa voin suositella Voimalan Crosstraining workshoppia lämpimästi aivan kaikille. Vaikka ei olisi erityistä kokemusta workshopissa tehtävistä asioista, niin silti vaan rohkeasti mukaan ja opettelemaan uutta. Niin lähdin itsekkin ja olen erittäin tyytyväinen.
Tässä vaiheessa olen myös erittäin vahvasti vakuuttunut siitä, että tulen sisukkaasti etenemällä ja harjoittelemalla saamaan Voimalalta vastauksia tavoitteisiini voiman ja lihasmassan kasvatuksessa. Voimalalla opitut isojen perusliikkeiden tekniikat tuntuvat jo nyt vahvasti omalta jutulta. 🙂
– Maiju